Elinan reissupäiväkirja 3. – 12.12.2021
Huomenta. Saimme nukkua rauhassa Marina di Pisan rantaravintolan parkissa.
Lähdimme ajamaan hieman sateisessa kelissä ennen aamupalaa Firenzen suuntaan. Vältimme jälleen tietullit ja suuren Coopin parkkipaikalla söimme aamupalan. Minä neuloin autossa ja Jarno teki työjuttuja.
Syötyämme suuntasimme Firenzessä olevalle Michelangelon aukiolle. Jossain kohtaa reitti vei meidät todella kapealle tielle keskelle Toscanan viinimaisemia, ja vaikka tie oli haastava, oli se silti päivän kaunein hetki.
Pääsimme aukiolle ja en halunnut edes poistua autosta. Tai halusin kyllä, mutta sade kasteli vaatteet todella nopeasti ja liika kosteus autossa ei ollut hyväksi. Jarno kävi kurkkaamassa hämärtyvää kaupunkia näköalatasanteelta ja tuli kuin uitettuna takaisin.
Tasanteella vilisi turisteja sateenvarjojensa kanssa. Sääennuste lupaili, että illasta sade lakkaisi. Makoilimme autossa ja Jarno teki meille pastaa ruuaksi. Katsoimme elokuvaa Vanhapiika, joka oli hyvä, vaikkakin hyvin erikoinen. Läheisessä ravintolassa esiintyjät tekivät soundcheckiä.
Päätin, että jäämme tasanteelle yöksi ja lähdemme aamulla heti sateen lakattua katselemaan kaupunkia. Googlen arvosteluissa kerrottiin, että autoihin oli murtauduttu aukiolla yöaikana. Päätin tehdä meille yövahdiksi ”Maurinoksen” istumaan etupenkille. Työnsin vaatepussimme Jarnon takin sisään vartaloksi, tyhjät vesipullot käsiksi ja vielä lippiksen päähän. Minua tämä teos nauratti, mutta en tiedä miten juhliva väki suhtautui siihen yöllä. Väkeä ja musiikkia ainakin riitti pitkälle aamuun.
Sade lakkasi puolen yön jälkeen. Kysyin Jarnolta, että menemmekö. En saanut vastausta, joten jatkoimme unia. Yö oli levoton ja uni katkonaista, mutta selvisimme kuitenkin ihan ehjinä ja tulematta ryöstetyksi.
Seitsemältä vedimme vaatteet niskaan ja lähdimme katsomaan hiljaista Firenzeä. David-patsas oli saanut päälleen katoksen remontin vuoksi. Lähdimme tasanteelta kohti kaupunkia ja tuli vain olo, kun olisin taas ollut kotona. Tuoksut ja maisemat olivat ihanat, vaikken nähtävyyksistä niin kovin piittaakaan.
Kävelimme puistoa pitkin alas ja sitten sillan yli kaupunkiin. Oli vielä hiljaista. Jossain kohtaa alkoivat kahvilat aukeamaan ja ihmismäärä kaduilla lisääntymään. Kaduilla oli merkkejä edellisyön juhlinnasta.
Aikamme käveltyämme eksyimme selvästi vähän paremmalle alueelle, merkkiliikkeet ja ihmisten tyyli viestivät, etten kokenut olevani omieni joukossa. Valitsimme kahvilan nimeltä Osteria. Rento tarjoilija ohjasi meidät pöytään ja näytimme koronapassia. Jarno sai laitettua kameran akun lataukseen ja minä neuloin. Aamupalaksi tilasimme cappuchinot, croisantit, omeletin kinkulla ja tiramisun.
Seurailin vieressä olevia syöjiä ja tuli olo, että haluan pienentää itseni näkymättömäksi. Herätin kiinnostusta ja ehkä paheksuntaa neulomisellani tai sitten ulkonäöllä. Paikka oli aika hintava ja meidän aamupalamme teki yhteensä 23 €. Sovimme, että se oli toisen adventin hemmottelua.
Toscanan auringon alla Cortonassa
Seuraava päämäärämme oli Cortona-niminen kylä, jossa oli kuvattu elokuva Toscanan auringon alla. En ollut käynyt koskaan tässä osassa Italiaa. Minun haavekartoissani on aina ollut kuvia Toscanasta, mutta olen ajatellut, että ne kuvat ovat vain tehtyjä mainoskuvia.
Olin ollut väärässä. Ruskansävyinen Toscana oli mykistävä. Jarno totesi, että ei meinaa käsittää, olo on kuin aikamatkan tehneellä, että nyt oltaisi taas kuin elokuussa. Aurinko paistoi, ulkona oli lämmintä +13. Viiniviljelmät kulkivat rinteillä, mutta paljon oli ihan tavallista peltoakin. Harmi ettei ajaessa oikein voi ottaa kuvia.
Ajoimme Sienaan kauppaan. Täällä ei kuulemma kannata juoda johtovettä, joten olemme nyt pulloveden armoilla. Onneksi se ei ole kallista, mutta tyhjiä pulloja pyörii autossa. En oikein osaa edes kuvailla sitä tunnetta mitä maisemat, aurinko ja lämpö aiheuttivat. Mietin vain, että toivottavasti voin viettää täällä 40 vuotissyntymäpäiväni. Vuokraan jonkun asunnon/talon ja lupaan majoittaa jokaisen vieraan, joka vaivautuu tulemaan.
Cortona alkoi jo näkymään, kun laitoimme auton parkkiin. Jarno teki meille maalaissalaattia ja nimesin sen Toscanan maalaissalaatiksi. Neuloin taas koska halusin paidan valmiiksi itsenäisyyspäiväksi. Tiesin olevani myöhässä.
Cortona oli rakennettu jyrkkään rinteeseen. Alhaalla olisi uusi osa ja ylhäällä vanhakaupunki. Ajoimme suoraan ylös kirkon näköalatasanteelle. Auringonlaskun värjäämää Toscanaa näkyi silmien kantamattomiin.
Lähdimme kävelemään alas kylään. Haluisin löytää postilaatikon, että saisin lähetettyä kortin ystävälleni Jennille. Kävelimme kivikkoista tietä pitkin alas kylään. Ikkunaluukkuja, vanhoja ovia, ruukkuistutuksia ja jouluvaloja. Kävelimme erään Michelin tähden ravintolankin ohi, joka oli koristeltu oikein jouluiseksi.
Alhaalle päin mennessä pääsi kirkkoon sisälle. Siellä soi harras musiikki ja valaistus oli todella hämärä. Rukouskynttilät paloivat telineessään. Seisoimme siellä aivan hiljaa ja kyyneleet valuivat silmistä, tuli harras ja hyvä olo. Kaikki oli hyvin.
Jatkoimme alemmas kylään ja löysin tupakkakaupan, jossa myytiin postikortteja ja merkkejä. Sain Jennin korttiin merkin ja ostin muutaman kortin lisää sekä niihinkin merkit. Menimme istumaan kellotornin rappusille ja katumuusikko soitti sähkökitaraa aukiolla. Minulla oli todella hyvä olla. Kotoisaa. Kadulla oli myös joulupukki ja paljon ihmisiä, heillä oli siis joulumarkkinat käynnissä.
Kirjoittelin kortit ja päätimme mennä lämmittelemään erääseen ravintolaan. Tilasimme kaksi kuumaa kaakaota. Menin käymään vessassa ja sillä välin pöytään tuli pari omenastruudelia. Katsoimme Jarnon kanssa toisiamme ihmeissään, että mitäköhän me tilasimme. Kohta tuli tarjoilijamies ja ojensi kaakaot sanoen suomeksi ”olkaa hyvä”, johon vastasin heti suomeksi kiitos paljon. Tarjoilija kysyi, onko Suomessa kylmä, ja vastasin ”kova pakkanen nyt”.
Katsoimme Jarnon kanssa huvittuneina toisiamme. Tuli jotenkin ihanan lämmin olo ja yllättynyt. Pian pöytään tuli vielä keksejä. Kaakao olikin kuin kuumaa suklaakiisseliä runsaalla kermalla. Se oli todella hyvää. Tarjoilija tuli juttelemaan meille. Hän kertoi vaimonsa olevan suomalainen, ja että hän toimii jalkaterapeuttina Italiassa. Hän kysyi mistä olemme, johon vastasimme olevamme Kuopiosta, hän tiesi paikan.
Lähtiessä maksoimme vain kaakaoista, kaikki muu oli tarjottua. Jos tämä viesti joskus tavoittaa jotain kautta, niin kiitos todella kovasti mukavasta hetkestä!
Kävelimme hetken vielä ihaillen katuja ja etsien postilaatikkoa. Päätimme lähteä kiipeämään takaisin autolle. Haimme pienestä liikkeestä pizzaa iltapalaksi. Otin ahneuksissani Margheritaa sekä sieni-kinkku ja pepperonipizzaa. Ne maksoivat yhteensä 11 € ja palvelu oli jälleen todella mukavaa.
Autolle oli melkoinen kipuaminen, mutta kirkon pihalle saavuttuamme huomasin, että siellä oli juuri päättynyt joku tilaisuus. Pihassa oli paljon autoja tekemässä lähtöä. Kävin hetken seisomassa sisällä ja katsomassa kirkon kauniita maalauksia. Autolla minä neuloin vielä hetken ja söimme pizzaa. Se oli hyvää. Jarno luki minulle joulukalenterin. Nukuin hyvin.
Hyvää Itsenäisyyspäivää! Aamu sarasti ja ulkona oli melkein nollassa.
Lähdimme katsomaan auringonnousua. Kirkon pihassa oli vessat ja kahviautomaatti. 60 sentillä sai ihan maukkaan cappuchinon. Kahvit käsissä lämmittäen kiipesimme ylös. Näky oli kaunis, aurinko ei ollut vielä noussut, vaan se viipyili pilvien takana.
Palasin autolle, Jarno jäi kuvaamaan maisemia. Nappasin viltin ja tyynyn ja menin ulos penkille kirjoittamaan päiväkirjaa. Toivoisin joskus pystyväni palaamaan siihen mielikuvaan ja tunteeseen mikä siinä hetkessä oli.
Teimme aamupalaksi puuroa ja kahvin jälkeen lähdimme alas kylään kysymään, pääsisikö uimahallissa käymään suihkussa. Tulimme monen mutkan kautta uimahallille ja Jarno kävi tekemässä ennakkotiedustelun. Pian hän näytti peukkua ovelta ja tiesin pääseväni suihkuun. Meidän täytyi näyttää koronapassia ja molempien suihkussa käynti maksoi luultavasti vain euron tai pari. Suihkut olivat siistit ja hieman meni opiskeluksi, kuinka kaikki toimii.
No sain vaatteet pois ja menin suihkuun. Vettäkin tuli. Rannekkeella sai suihkun päälle ja pois. Kun veden laittoi tulemaan, alkoi kello laskea 120 sekuntia. Pesin kiireellä hiukset ja kainalot, kun en tiennyt lähteekö suihku uudelleen päälle. Aika umpeutui ja sain toisen suihkun ja kolmannenkin. Paikalle tuli myös joukko paikallisia kehitysvammaisia naisia. Ystävällisiä kaikki.
Suihkun jälkeen lähdimme ajamaan kohti Lago Trasimeno -järveä. Keli oli aurinkoinen. Maisemat olivat edelleen kauniit, vehreät. Kävimme matkalla ostamassa pasta-ainekset ja järven rannalle päästyämme teimme Carbonaraa kermalla ja katselimme aaltoilevaa järveä. Oli aika viileää.
Jatkoimme siitä toiselle järvelle päin, joka oli Rooman suunnassa. Maisemat kumpuilivat peltojen ja metsien keskellä. Aurinko alkoi laskemaan. Saavuimme erään mäen päälle ja kuin tilauksesta siinä oli levähdyspaikka. Laitoimme auton parkkiin ja ihailimme laskevan auringon värjäämää taivasta ja ohutta kuunsirppiä. Päätimme jäädä siihen yöksi. Söimme illalliseksi leipää ja teetä ja Jarno luki minulle Taikatalvea. Välillä lukemisessa joutui palaamaan taaksepäin, koska viimeiset lauseet olivat jo unen värittämiä.
Yö levikkeellä oli kylmä, oltiin 4 astetta pakkasella. Jarnon kello soi pitkän vapaan jälkeen taas turhan aikaisin. Jarno lähti lenkille ja minä pötköttelin. Jarnon palattua raotin verhoa ja sain katsella hiljalleen nousevaa aurinkoa.
Ikkunat olivat sisäpuolelta jäässä ja raapattava auki. Kun aurinko paistoi, alkoi ilmakin lämpiämään. Varmaan 10 maissa olimme toisen järvenrannalla. Siinä oli hyvä ja rauhallinen soraparkki. Nyt ei ollut niin tuulista ja aurinko lämmitti. Tuntui lähes kesäiselle.
Jarno teki työhommat päätökseen ja meni uimaan. Ohi kulkenut lenkkeilijä mies osoitteli hanskojaan ja esitti kylmyyttä naureskellen Jarnolle. Minä huuhdoin auton takaikkunoita valtavan hiekkasuolaseoksen alta. Söimme ja tiskasimme astiat järvessä. Mukava lepohetki.
Rooma ja Napoli
Lähdimme suuntaamaan kohti Roomaa, tai oikeastaan sen ohi Välimeren rannalle ja siitä Napoliin ja Vesuviukselle. Rooma ohitettiin valtatietä pitkin. Maisema muuttui enemmän teollisuusalueiksi, vähän sellaiseksi laitakaupungin maisemaksi.
Kun suuntasimme Terracinaa päin, alkoi tunnelma muuttua. Liikenne meni omavaltaisemmaksi, autot ohittelivat missä sattui. Talot olivat enemmän rempallaan, vaikkakin teiden varsilla oli suuria kasvihuonealueita. Teiden varsilla oli myös ilotyttöjä, joka yllätti jotenkin täysin.
Rantaan päästyämme oli kaikki taas täyteen ammuttua. Vilkas liikenne ja kun saimme auton parkkiin tuli olo, että nyt on viisainta ottaa kaikki arvokas mukaan. Löysimme postilaatikon vihdoinkin ja saimme kortit laitettua maailmalle. Autolla ollessa katsoimme kartasta, että suuntaamme korkeammalle merenrannalta.
Ajoimme Lauroon, muttei sieltäkään löytynyt sopivaa parkkia yöksi. Jatkoimme mutkitellen Napoliin päin ja ei mitään taaskaan. Pelottavaa ghettoa vain. Ilotyttöjä ilmaantui teiden varsille vain lisää, heillä oli merkkinä ledivalot, että autoilijat näkivät heidät. Jarno totesi, että nyt lähdetään täältä ja nopeasti pois. Tiet olivat todella huonossa kunnossa. Meno oli kuin Venäjällä.
Ajoimme tielle, missä oli eritelty kaistat kumpaankin suuntaan. Matkalle sattui huoltoasema ja ajoimme sen pihaan tutkimaan karttaa. Jarnon katsellessa reittiä huomasin pihan olevan hyvin kameroilla varustettu ja huoltoasema oli juuri menossa kiinni. Sovimme että nukumme siinä pihassa yön, koska tuskin parempaakaan paikkaa olisi heti tulossa vastaan. Samalla kun huoltoasema sammutti valonsa ja laittoi kalterit kiinni, minä suljin Ellin verhot. Tänä iltana ei luettu Muumia, Jarno kai söi vielä. Minä vain toivoin turvallista yötä ja nukahdin.
Heräsin ensimmäisen kerran koko yönä viideltä, kun Jarno lähti käymään pihalla. Olin nukkunut todella sikeästi, vaikka illalla paikka arvelutti kovasti. Huoltoasema aukeili samaan aikaan. Nukuimme vielä hetken, kunnes Jarnolla soi kello herätykseksi.
Päätimme, että jatkamme asemalta matkaa ja syömme aamupalan myöhemmin. Keli oli kuulas, pari astetta plussalla. Vesuvius näkyi suoraan edessä. Aurinko nousi.
Jarno kävi hakemassa meille kahvit huoltoasemalta ja kuvaili käyntiä näin.
Mittarikentällä oli pari korstoa tankkauspalvelijana. Sisään mennessä Jarno käveli ensimmäisenä vessaan. Kolmesta vessasta Jarno valitsi sen mistä ei saanut ovea lukkoon, mutta oli kuitenkin tyytyväinen valintaansa, sillä yhdessä oli siivousvälineet ja toinen oli muuten vain epäilyttävässä kunnossa. Jarno käveli tiskille ja pyysi mieheltä kaksi cappuchinoa. Vanhempi Don Corleone -henkinen, liiviin pukeutunut barista nyökkäsi jämäkkä ilme kasvoillaan hyväksymisen merkiksi. Mies valmisti määrätietoisella otteella kahvit ja asetteli ne tiskille.
Jarno oli jo nappaamassa kahvit, kun mies heristeli sormeaan ja sanoi ”No no!”. Käsimerkin avulla selvisi, että ensin olisi maksun aika. Jarno meni kassalle ja kertoi siinä olevalle miehelle, että kaksi cappuchinoa. Nuori mieshenkilö näppäili summan kassaan ja maksun läpimenoa odotellessaan naksutteli rystysiään painellen nyrkissä olevia käsiään. Maksun suoritettuaan Jarno palasi Baristan luo ja otti kahvit kiittäen. Barista nyökkäsi hyväksyvästi. Jarno tuli autoon ja kertoi, että kohtaus oli kuin Kaurismäen elokuvasta.
Lähdimme kahvit kourassa Ellin päästellessä aamun sinisiä savujaan ajamaan koti Vesuviuksen viertä. Päätimme jättää Vesuviuksen välistä, koska Googlen arvioiden mukaan kyse ei ollut mistään järeästä nähtävyydestä, vaan lähinnä pettymyksestä huonon tien ja valtavan roskamäärän takia.
Kun ajoimme eteenpäin, olivat teiden reunat aivan täynnä roskaa. Rakennukset olivat ränsistyneitä ja tiet huonossa kunnossa.
Pääsimme ostoskeskuksen pihaan ja ihmettelimme hieman, että oli vielä niin hiljaista. Kauppa aukesi kymmeneltä ja pihassa ehdimme tekemään kahvakuulatreeniä vesikanisterilla. Kaupan auettua lähdimme vessaan ja ostimme tuoreita sämpylöitä. Täällä on välillä hankala löytää leipää, sellaista tuoretta ainakaan. Olemme ostelleet lähinnä sämpylöitä, koska isosta leivästä leikkaaminen murustaa melkoisesti. Ostimme myös mehua ja vettä. Palvelu oli hyvin ystävällistä jälleen. Oikeastaan kaikkialla olemme saaneet todella hyvää palvelua vaikkei englanti taipuisi niin hyvin.
Amalfin rannikko ja Jumalten polku
Söimme aamupalan kaupan pihassa ja siitä lähdimme kohti Amalfia. Se oli Jarnon yksi kohokohta reissulle koska italialaiskokki Gennaro Contaldo oli sieltä kotoisin.
Tie mutkitteli todella jyrkästi kallion ja meren välissä. Välillä korkealla, välillä vähän alempana. Jarno jaksoi vain ihmetellä kalliorinteeseen rakennettuja taloja ja sitä, kuinka niissä pystyi asumaan.
Oli kiva nähdä merta taas hetkeen. Se aaltoili turkoosin sinisenä.
Praianossa laitoimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään kohti ”Jumalten polkua”. Sinne kiivettiin talojen välistä kulkevia jyrkkiä portaikkoja pitkin. Todella mystistä, kun aina ei tiennyt vievätkö portaat kadulle vai jonkun kotiin. Seinustoihin oli kiinnitetty keraamisia koristeita, jotka olivat todella kauniita muuten kivisessä maisemassa. Kukkia oli paljon, valtavia pasuunapuita, maljaköynnöksiä, orvokkeja, pelargonioita ja muita, joita en tunnistanut. Appelsiini- ja sitruunapuita oli myös paljon ja hedelmät odottivat poimintaa. Maistoimme yhdet mustat oliivit portaikkoja reunustavista oliivipuista. Sylkäisimme ne kiireellä pois, todella karvaan makuisia.
Pian pääsimme reitin alkupisteelle ja kyltissä varoitettiin junasta. Tosiaan polun vierellä kulki ”tavarajuna”, eli sellainen yhdellä kiskolla kulkeva vaunu, missä sai vietyä tavaroita kauemma vuoren rinteelle. Polku kulki kiemurrellen pitkin vuoren rinnettä.
Kipusimme jonkin matkaa ja minä päätin lähteä hitaasti kulkemaan autolle päin. Jarno jatkoi vielä hetken kauemmas. Kohta lähdimme jo kävelemään yhdessä alaspäin. Alkoi satamaan. Vaikkei sade ollut kovaa, oli se silti kastelevaa. Kiemurtelimme rakennusten välissä portaikoissa ja välillä kapeissa käytävissä. Joskus jouduimme kiipeämään raput takaisin ylös, koska vastassa oli umpikuja. Käsittämätön tuollainen katuverkosto tällaiselle suomalaiselle harvaan asujalle. Sade koveni ja vaatteet olivat totisesti jo märät.
Ajokadulle päästyämme kävelimme hetken vasempaan, mutta koska maisema ei näyttänyt tutulle, lähdimme kävelemään toiseen suuntaan. Reilun kilometrin päästä löysimme Ellin. Vaatteet olivat aivan litimärät. Takin hupussakin kulkeutui vettä autoon. Ei kun kuivaa päälle ja hieman välipalaa ja matka jatkui.
Tie kiemurteli koko ajan jyrkemmin ja oli paikoin niin kapea, että tielle mahtui vain yksi kerrallaan. Eräässä kylässä pysähdyimme Jarnon hakiessa meille ruokaa. Täytettyjä taikinasarvia ja gratiinikasviksia.
Ulkona satoi edelleen kovaa ja ajaminen pimeässä ja märässä oli hankalaa, jopa vaarallisen tuntuista. Selvisimme kuitenkin hyvin kiemuraiselta tieltä isommalla tielle ja piakkoin vastaan tuli huoltoasema, jonka parkkiin päätimme jäädä yöksi. Paikka oli ihan siisti ja pihassa oli paljon rekkoja ja kulkukissoja sekä koiria. Ihan kiltin oloisia kaikki. Söimme iltapalaa ja kävimme nukkumaan. Jarno luki jälleen taikatalvea ja minä nukahdin ennen loppua.
Yöllä heräsimme todella kovaan vesisateeseen, mietin voiko sade rikkoa katon. Nukahdimme uudelleen. Aamu oli edelleen sateinen, ja Jarno jätti aamulenkin väliin. Tein villapaidan sadetta pidellessä valmiiksi, Jarno teki töitä. Tavallaan oli ihan kivaa, että sai vain olla sateelta suojassa auton lämmössä ja lämpöä kyllä olikin. Ulkona oli reilut +10, joten autossa tarkeni hyvin vain oleilla.
Paidan valmistuttua olin taas todella epävarma omista neulontataidoistani, ajattelin lopettaa koko homman. Söimme parkissa vielä lounaankin ennen lähtöä. Juttelin pihalla olevalle kulkukoiralle, jonka olisin mielelläni voinut napata meidän matkaamme. Herra oli hyvin symppiksen oloinen.
Kohti Sisiliaa
Lähdimme ajamaan, nyt suuntana oli vain mennä kohti Sisiliaa. Tien reunoilla näkyi tulvivia peltoja. Pilvimassat viipyilivät vuorten rinteillä peittäen niiden ruskan sävyiset reunukset alleen.
Poikkesimme tieltä erään kylän kohdalla. Ensin kuljimme peltojen halki ja pian olimmekin nousemassa melko korkealle mutkitellen kapeaa tietä. Päätimme kääntää auton ja palata takaisin, mutta pysähdyspaikkaa meinasi olla vaikea löytää. Teiden reunoilta huomasi, että vettä oli satanut reilustikin, kun oksat ja lehdet olivat pakkautuneet vedenkuljettamiin kasoihin.
Tietä kiemurrellessa tuli kohta vastaan lehmä. Hän seuraili meitä tyynen rauhallisesti ja jatkoi matkaansa tien pientareella. Mukana oli myös koira, luultavasti paimentamassa tätä yksinäistä kulkijaa.
Tapasimme paluumatkalla saman lehmän ja koiran, mutta nyt heidän joukossaan kulki mies puinen kävelykeppi kädessään ja määrätietoinen katse kasvoillaan. Päätielle päästyämme vain ajelimme eteenpäin.
Tie kulki suoraan, mutta koko ajan nousimme ylemmäs. Kohta alapuolella näkyi kyliä, joiden päällä makasi paksu pilvimassa. Jos olisimme voineet pysäyttää auton, olisi Jarno ottanut kuvan kylästä, joka oli alhaalla vuorten keskellä. Kylän päällä leijaili usva mutta keskellä kylää pilvettömänä kohosi kirkkoa ja kaikki ympärillä oli ruskan sävyjen värittämänä. Tie nousi niin korkealle, että lämpömittarin pakkasvaroitin alkoi hälyttämään lämpötilasta. Tien reunoilla näkyi juuri satanutta lunta. Piti varoa, ettei kostea tienpinta ollut muuttunut jäiseksi.
Välillä satoi taas lujaakin. Välillä pysähtelimme levähdyspaikoille kuvaamaan, mutta yleensä ne paikat oli aivan täynnä roskaa. Täällä roskaaminen on todella iso ongelma. En ole vielä nähnyt kenenkään heittävän mitään roskia, mutta jostainhan ne teidenvarsille ilmestyvät. Ilmoitinkin Jarnolle, että voisin tulla Italiaan aina talveksi roskankerääjäksi. Hommaa riittäisi, samalla saisi liikuntaa ja voisi nauttia pitkästä valoisasta ajasta ja tekisin jotain millä on merkitystä, ainakin itselleni.
Tuli pimeää ja jossain edessä näkyi salamointia, takana taivas ei ollut niin pilvien peitossa ja kesti valoisampana kauemmin. Käännyimme valtatieltä ja Jarno katsoi matkalla olevan vanhan luostarin, jonka pihaan voisi ehkä parkkeerata yöpymään. No tie löytyi, mutta se ei ollut alkuunkaan sitä mitä odotettiin ja kärrypolku oli suljettu piikkilanka-aidalla. Piti keksi uusi suunnitelma. Vettä satoi nyt todella lujaa. Tie lainehti ja tielle lentävistä roskista pystyi päättelemään, että ulkona myös tuuli kovaa. Pääsimme erääseen kylään merenrannalle ja menimme käymään Lidlissä. Pihalla seisoskeli todella epäilyttävä miesporukka, joten otimme varalta kaiken arvokkaan mukaamme kauppaan.
Jatkoimme matkaa, sade hankaloitti todella ajoa. Meri pauhusi tien reunustalla, välillä näkyi vain valkoinen valli, joka katosi rantaa vasten. Jossain kohtaa ajoimme vierassataman ohi ja kävimme tekemässä u-käännöksen ja ajoimme satamaan. Ennen satama-aluetta oli levike tai parkkipaikka mihin päätimme jäädä.
Mereltä vapaasti puhaltava tuuli heilutti autoa kovasti ja tyrskyt hakkautuivat sataman aallonmurtajiin. Söimme, katsoin vähän aikaa bonusperhettä. Välillä sade tyytyi ja pian alkoi taas uudelleen. Jarno luki taikatalvea ja hieman jännittyneenä myrskystä aloin nukkumaan.
Yöllä heräsimme molemmat, kun tuuli tuntui laittavan uuden vaihteen silmään. Auto vaan ravisteli tuulessa, saaden kunnon painepesun samalla.
Aamulla tuuli oli hellittänyt, sade myös. Jarno heräsi töihin käyden merenrannalla pienen kävelylenkin, mutta tuli pian takaisin autolle koska sade alkoi taas.
Ulkona oli sateesta huolimatta lämmintä. Ehkä +12 astetta ja juuri sopiva lämpötila nukkumiseen.
Päädyimme Pizzon kylään. Sinne noustiin kiemuraista tietä ylemmäs ja ylemmäs. Sade lakkasi ja aurinko alkoi paistamaan. Jysäytin renkaan kuoppaan, kun en nähnyt sitä veden alta. Kauhulla odotin, hajosiko rengas vai iskarit, mutta selviä hajoamisen merkkejä ei näkynyt kummassakaan.
Ylhäällä olevassa kylässä oli hienot maisemat alas merelle. Jarno lähti käymään kahvilan vessassa ja toi sieltä tullessaan cappuchinot ja pistaasijäätelön. Istuimme tovin autossa maisemia ihaillen ja jutellen molempien näkemyksistä auttamisesta ja sen laajuudesta. Kiitos Jarno tuosta hetkestä, se oli minulle ja luulen että meille arvokas keskustelu.
Lähdimme jatkamaan matkaa. Ajoimme rantatietä pitkin seuraavaan kylään ja siellä olisi pitänyt olla uimahalli. No, se oli suljettu ja vaikka olisi ollutkin auki en tiedä olisimmeko menneet sinne sitä huolimatta. Kaikki oli rempallaan.
Menimme lähellä olevaan ostoskeskukseen ja sain taas katseita osakseni. Ihmiset lähes jähmettyivät tuijottamaan. Kävimme kaupassa ostamassa viiniä ja risottoainespussin. Autolla teimme kuitenkin Pasta Carbonarat, etteivät ainekset menisi pilalle. Ruoka oli todella hyvää.
Minä kirjoittelin tapahtumia taas muistiin, Jarno lähti lenkille. Kohta alkoi taas satamaan ja Jarno palasi autolle. Paikka oli kuulemma karmiva, heti kun siirtyi pääkadulta hieman sivummalle. Päätimme lähteä jatkamaan matkaa.
Kävimme vielä katsomassa erään kylän, joka oli ihan lähellä vuoren rinteellä. Siellä taas kaikki oli viimeisen päälle laitettua. Kadut jouluvaloineen ja liikkeiden edustat. Jännä miten kaksi niin lähekkäin olevaa paikkaa voi olla niin erilaisia keskenään.
Reggio Calabriaa ennen on kylä, josta lähti lautta Sisiliaan. Lauantaille oli luvassa todella kovaa myrskyä, joten lähtisimme Sisilian puolelle vasta tuulten hellittäessä.
Ajoimme huoltoaseman pihalle ja päätimme jäädä siihen yöksi. Söimme iltapalaa, ulkona sateli. Katsoimme illalla pari jaksoa Peltsin toinen luonto -sarjaa. Siinä vierailtiin pilkillä Kilpisjärvellä ja toisessa jaksossa hiihdettiin Korvatunturille. Ohjelmasta tuli pieni koti-ikävä ja ehkä se arvostus puhtautta ja hiljaisuutta kohtaan. Meillä on myös uskomattoman hyvät kansallispuistot selkeine reitteineen ja tupineen.
Jarno luki taikatalvea ja nukahdin sateen ropinaan.
Yö huoltoaseman pihassa oli rauhallinen ja sateinen. Aamulla sade kuitenkin lakkasi ja sää muuttui ihan kauniiksi. Parasta oli lämpö. Autossa pystyi helposti vain oleilemaan.
Söimme aamupalan ja lähdimme matkaan. Illaksi luvattu myrsky piti meidät mantereella. Menimme pieneen merenranta kylään, Scillaan. Laitoimme Ellin kadunvarteen ja kävimme kävelemässä kylässä. Siellä oli isoäidin neliöistä tehty joulukuusi. Oli ihana nähdä taas niin paljon vihreyttä ja kukkivia kukkia.
Kävimme myös vanhassa linnoituksessa. Sinne oli 2 € pääsymaksu. Kun asettelimme maskejamme, kysyi paikalle tullut mies meiltä, että English or German, vastasin English. Maksoimme liput ja kirjasimme tietomme vieraskirjaan ja lähdimme tutustumaan linnaan.
Kieltä kysyneestä miehestä ei tullut mitään seuraamuksia ja ihmettelimme vain kyselyn syytä. Linna oli todella pieni eikä reitit vieneet juuri minnekään. Edessä oli yleensä aina kalterit tai ovi. Ylätasanteella oli neljä suurta liiketilaa, joista kaksi oli tyhjillään ja kahdessa oli esittely linnoituksen historiasta. Ovet vaan sattuivat olemaan lukossa sinnekin. Linnoitukselta kuitenkin näki hyvin Sisiliaan asti. Etnaa ei kuitenkaan näkynyt.
Alhaalla oleva meri huuhtoi rantaan valkoisia laineita ja väritti itsensä eri turkoosin sävyin. Näky oli kaunis ja ilma mukavan lämmin. Palasimme autolle ja ajoimme alas rantatielle. Kävelimme rantahiekkaa pitkin ja väistelimme aaltoja, jotka pyyhkivät välillä kadulle saakka. Kadulla oli paljon kulkukissoja. Oli hauska seurailla niiden tepastelua.
Näimme saksalaisnaisen, joka oli yksin reissaamassa VW Transporterilla, kuten mekin. Hän käveli meidän edellä rannalla kuvaamassa ja olisi ollut kiva käydä juttelemassa ja kyselemässä millaista reissua hän on tekemässä. Ei kuitenkaan uskaltauduttu puheille.
Alkoi ripsimään, ja ajoimme takasin ylös kylään. Jarno oli katsonut Googlesta erään ruokapaikan arvostelut ja päätimme mennä sinne kysymään ruokaa, mutta paikka oli suljettu. Matkalle sattui toinen ravintola, josta Jarno kävi kysymässä, saako ruokaa mukaan. Kaikki kuulemma onnistuu. Jarno tilasi pastaa sekä risottoa. Ruuat luvattiin olevan valmiit 20 min päästä, joten palasimme autolle.
Minä aloin neulomaan villahousuja itselleni, pohjoiseenhan tässä olisi kohta kuitenkin lähdettävä. Ulkona satoi kaatamalla, luvattu myrsky oli tulossa päälle. Istuimme autossa ja Jarno lähti noutamaan ruokia. Ruuat eivät olleet vielä valmiit, joten Jarno istuutui odottelemaan. Omistaja kaatoi Jarnolle ison lasillisen punaviiniä odottelun ajaksi. Jarno kurmautti lasillisen naamaansa ja sainkin autolle ruokien lisäksi hiprakkaisen miehen.
Ruuat olivat erikoisia. Risotto oli paljon löysempää mitä olimme tottuneet. Väriltään keltaista, jonka päällä oli palvikinkun palasia. En tavoittanut risotosta mitään tiettyä makua, en lihaa kanaa kalaa tai kasvistakaan.
Pastasta taas löytyi makua senkin edestä. Jotain säilöttyjä lehtiä, ehkä viininlehtiä oli, tagliatelleä ja vähän kuin siskonmakkaraa, joka oli maustettu fenkolilla ja murusteltu pastan päälle. Hyvää, mutta ruualle annoimme pisteen 7 ja palvelusta 10.
Syötyämme Jarno haki meille vielä cappuccinot läheisestä kahvilasta. Jatkoimme tästä matkaa Reggio Calabriaa kohti. Merellä salamoi todella kovasti. Etsimme kiivaasti suihkumahdollisuutta ja Jarno kävikin kysymässä eräästä urheilutalosta suihkua. Palvelu oli sielläkin erittäin hyvää, mutta suihkumahdollisuutta ei silti löytynyt. Paikka oli tarkoitettu salijäsenyyden omistaville ja koronan takia kaikki suihkutilat oli muutenkin suljettu.
Päätimme palata valtatielle ja mennä yöksi jälleen huoltoaseman pihaan. Vettä tuli hetkittäin niin ettei pyyhkijät meinanneet riittää. Huoltoasema oli kopio edellisistä öistä. Jätimme auton reunimmaiseen parkkiin ja päätimme ottaa pihalla suihkut. Lämmitimme trangiassa vettä ja teimme isoon kattilaan pesuveden. Jarno sai olla ekana suihkuvuorossa. Piti vahtia, että milloin autot kaartaisivat pihaan koska silloin valokeila paljastaisi alastoman peseytyjän.
Mies tuli puhtaaksi ja siirtyi ilman paljastumisia autoon pukeutumaan. Minä keitin itselleni lisää vettä. Tuli kova sadekuuro ja piti odotella hieman. Pesin ensin hiukset paita päällä. Sen jälkeen odoteltiin taas hetki sateen laantumista. Seuraavaksi oli sitten muun vartalon vuoro ja kieltämättä peseytymään pystyy nopeasti tarpeen vaatiessa. Pyyhkeeseen kääriytyneenä hyppy autoon ja pukeutumaan. Olipas kiva olo.
Illalla minä neuloin ja Jarno teki jotain kuvankäsittelyjä ja katsoi kädenvääntöä. Asemalta ei ollut pitkä matka enää lautalle. Taikatalven jälkeen en meinannut saada kunnolla unta. Huoltoaseman pihalla kävi joukko nuoria juhlimassa ja myöhemmin jostain kuului ilotulituksen ääniä. Myrsky otti pieniä puuskia hetkittäin. Lopulta nukahdin.
Tarina jatkuu seuraavassa osassa!