Elinan matkapäiväkirja 27.11 – 2.12.2021
Yöllä oli ollut pakkasta, maa oli kuurassa.
Aurinko nousi hitaasti pilven takaa ja valaisi mäkiset viinipellot.
Söimme ulkosalla aamupuuroa, kun mäen päällä olevalta linnalta päin ajoi mersu, jonka kuljettaja avasi ikkunan kohdallamme. Harmaantunut mies puhui meille ranskaksi ja ymmärsi pian, ettemme ymmärrä ja totesi että ”kylmä, kylmä”. Nauroimme ja vakuuttelimme että ”ei, ei”.
Kohtaaminen oli kiva ja se tuntui ystävällismieliseltä, toisin kuin ranskalaisista oli ennen matkaa varoiteltu. Saimme myös kaupoissa hyvää palvelua, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.
Kahvin jälkeen ajoimme Colmariin, ja siellä vasta isot markkinat olikin. Joka paikassa myytiin makkaroita, juustoja ja leivonnaisia. Selvästi heidän jouluunsa kuuluivat maustekakkupalat, jotka olivat valtavia, kuin pellille tehtyjä korkeita kuivakakkuja joista leikataan mieleinen pala. Kilohinnat pyörivät 30 €:n tienoilla, aika kallista kuivakakkua ajattelin minä. Myös perinteisiä matkamuistomyymälöitä oli, sekä tietty viinikauppoja.
Ostimme kuumaa punaviiniä ja patongin täytettynä nakilla ja lämpimällä hapankaalilla, jossa oli seassa palvilihaa. Molemmat maistuivat hyvälle.
Tällä kertaa puin markkinoille lapikkaat ja lakutakin, enkä saanut enää samanlaisia tuijotuksia kuin aiemmin, vaan enemmän hienovaraisia vilkaisuja. Taustalla soi joululauluja, samoja kuin Suomessakin, mutta ranskaksi.
Teimme hieman suunnitelmia, minne jatkaisimme matkaa. Uusi koronamuunnos oli löytynyt, ja selvästi sen aiheuttamissa rajoituksissa oli tapahtumassa nopeitakin muutoksia. Omikron oli levinnyt Afrikasta ja sitä oli havaittu jo Tanskassa, Saksassa ja Italiassa. Kaikki tartunnat olivat kytkennöissä matkustamiseen Etelä-Afrikkaan. Päätimme, että jatkamme Ranskaa alas päin, lähelle Marseillea ja siitä menemme Sveitsin kautta Italiaan. Mietimme reittivalintaa päivä kerrallaan.
Ajoimme pitkän matkaa mutkikkaita pikkuteitä. Näimme taas saksanhirven tien reunassa, mutta onneksi se pinkaisi lujaa takaisin pellolle.
Pikkuteiden jälkeen pääsimme vähän isommalle tielle ja oikeastaan heti tuli näkyviin kyltti taukopaikasta. Parkissa oli rekkoja ja oli rauhallisen tuntuinen, vaikkakin luotijuna ampui ohi aina välillä. Söimme illalliseksi juustoja, patonkia, viiniä ja pateeta. Kuuntelimme ranskalaisia joululauluja ja poltimme kynttilää ensimmäisen adventin kunniaksi. Oli oikein leppoisaa. Kävimme nukkumaan ja toivoin rauhallista yötä.
Vaikka ulkona oltiin varmasti nollan tienoilla, oli minulla todella kuuma koko yön. Ensin lähti huivi, sitten sukat ja lopulta housut, mutta silti oli kuuma. Parkissa rekkoja ajeli läpi yön ja heräilinkin niiden ääniin. Silti tuli nukuttua ihan hyvät yöunet.
Keli oli harmaa ja viiniviljelmät olivat vaihtuneet pelloiksi. Lunta alkoi olemaan teiden laidoilla ja pellolla melkoisesti. Matkalla kohti Lyonia mutkittelimme edelleen kylien keskellä, mutta isommassa kaupungissa kävimme urheiluliikkeessä etsimässä lisää kaasua. Myyjä sanoi, että sitä myydään vain kevät- ja kesäaikaan, eikä sitä siksi löytynyt varastosta.
Eräässä kylässä näkyi leipomon näyteikkunassa leivän kokoisia marenkeja, joten oli pakko laittaa auto parkkiin ja käydä ostamassa sellainen. Jarno halusi suklaacroisantin jota kutsutaan ranskaksi ”Pain”. Jarno siis halusi kipua ja nauratti itseään tällä.
Kello oli yli viiden, kun päivä alkoi vasta hämärtää. Lunta oli kyllä huomattavasti odotettua enemmän. Ajelimme Juran viinialueen läpi ja Jarno osti kaupasta paikallista viiniä. Ilta alkoi hämärtymään ja kävimme vielä muutamassa kaupassa etsimässä kaasua, turhaan. Sieltä kyllä löytyisi, mutta liitin on vääränlainen meidän polttimollemme.
Oli aika etsiä yöpaikkaa ja se ei ollutkaan tällä kertaa ihan yksinkertaista. Emme ensinnäkään tienneet vielä, minne päin olisimme suuntaamassa: Marseilleen, sisemmäs Ranskaan vai Alppien yli Italiaan. Piti vältellä tietulleja ja kaupan pihalle ei kannattanut jäädä, koska ne sulkivat pihan yöksi portilla.
Jarno alkoi hiiltymään ratissa, joten vaihdoimme kuskia. Löysimme onneksi sopivan paikan läheltä tietullia, johon laitoimme auton parkkiin, söimme kevyen iltapalan ja rupesimme nukkumaan. Ulkona oltiin jo reilusti pakkasella, koska tie oli todella liukas.
Onneksi tarkenimme nukkua ihan hyvin ja yö tietulliaseman vieressä oli rauhallinen. Pakkasta oli varmasti lähemmäs -5. Aamulla porukka alkoi jättämään autoja parkkiin ja hyppäämään kimppakyyteihin, joka oli varmasti viisasta kustannuksia ajatellen.
Minä hyppäsin rattiin ja Jarno suunnisti vieressä. Päätimme, että lähdemme kokeilemaan maisemareittiä Italian puolelle. Sääennuste lupasi rajan pinnassa olevaan Brianconiin reilusti plussaa, joten teiden ei pitäisi olla liukkaat.
Alkuun Grenoblessa oli ruuhkaa, mutta muut tuntuivat kääntyvän nopeammille teille tai keskustaan. Lumisella p-paikalla oli hyvä keitellä aamukahvit auton lämmettyä. Siellä oli ihan siisti vessakin, jossa sai pestyä kädet ja kahvipannun.
Kirjoittelimme muutaman kortin postitettavaksi Suomeen. Tie oli paikoin jäinen, mutta kitkarenkaat tuntuivat pitävän ihan hyvin. Tielle oli selvästi levitetty myös suolaa. Jarno teki töitä ja minä ajelin varovasti kohti Alppeja. Maisemat olivat upeat.
Lumiset vuoret alkoivat piirittämään tietä, joka mutkitteli vuorten välissä. Aurinko paistoi ja pakkanen kääntyi plussalle. Lunta oli paikoin jo reilusti, lähemmäs 30 cm. Tunneleissa Jarnolla hävisi netti, joten löin auton parkkiin pienessä kylässä. Jarno istui palaverinsa loppuun ja kävi katsomassa kylässä olleesta urheiluliikkeestä kaasua ja nyt meitä onnisti. Jarno osti pari keskikokoista pulloa meille varalta. Seuraavasta pikkukylästä löytyi postilaatikko, johon kortit sai sujauttaa menemään.
Piakkoin alkoi näkymään laskettelukeskuksia toinen toisensa jälkeen. Korkeita hotelleja ja jyrkkiä hissitettyjä mäkiä. Kausi ei ollut vielä alkanut, mutta luultavasti rinteet aukeaisivat vielä ennen joulua.
Brianconissa löimme auton parkkiin kaupan pihassa. Kaupunki oli jo vähän suurempi keskus. Jarno teki töitä, minä laittelin ruoaksi tomaattikeittoa purkista ja salaattia. Teimme myös maahantulokirjautumiset netissä. Ne eivät olleetkaan aivan yksinkertaiset, mutta Jarno sai ne hyvin tehtyä.
Samalla oli helppo tarkkailla ihmisiä. Olimme selvästi jo lähellä Italian rajaa, koska ihmiset alkoivat muistuttamaan enemmän italialaisia. Viereemme parkkeerasi äiti ja tytär. Tytär oli iältään noin 60 ja äiti 90-vuotias. Tytär meni kauppaan asioille ja kävi välillä autolla. Äiti tarkkaili välillä meitä. Tyttären saavuttua autoon, he alkoivat selvästi keskustella meistä. Jarno päätti ottaa pihalla kyykkyjumpan heidän ilokseen, ja minä lämmittelin soppaa kuumaksi autossa oven ollen auki.
Äiti ja tytär lähtivät asioille ja hienovaraisesti kiersivät ensin automme eteen katsomaan rekkaria, mutta koska edestä ei löytynyt maamerkintää, joutuivat he kiertämään vielä taaksekin. Sitten kuului aaa…Finlandia! Hienotunteiset vilkaukset olivat siis vaihtuneet puhtaaksi uteliaisuudeksi.
Lähdimme jatkamaan matkaa. Mietimme yhdessä, että tiehän oli ihan helppokulkuinen, mutta lähdettyämme kohti Italiaa, tie muuttui todella jyrkäksi ja mutkikkaaksi. Onneksi se oli suolattu. Ylös noustessa Ellistä alkoi kuulua ylimääräistä sirinää, mahdollisesti ohjaustehostimesta.
Alastulo muuttuikin sitten hankalammaksi. Kuului ensin vaimea tasainen nakutus. Ääni koveni ja muuttui lähes kolinaksi, sitten jarrujen teho heikkeni. Vaihteen avulla jarruttamalla ja käsijarrulla pääsimme alas parkkiin.
Autosta tuli käryä ja edessä vanteet olivat lämpimät. Annoimme auton jäähtyä hetken ja lähdimme jatkamaan matkaa. Teimme diagnoosin ja totesimme etujarrupalojen olevan kuluneet ja kuumetessa alkavan ääntämään. Niiden jäähdyttyä ongelmaa ei ollut. Meillä olisi siis luvassa jarruremontti vielä tällä reissulla.
Pääsimme Italian puolelle. Taaskaan ei ollut mitään rajamuodollisuuksia, ei edes pysäytystä. Ajotyyli muuttui selvästi kiihkeämmäksi ja tiet mutkikkaammaksi.
Huoltoasemalla oli suihkun merkki ja menimmekin kysymään suihkua. Alakerrasta löytyi mies, joka rahasti meidät. 3,50 € / 8 minuuttia. Meille oli erilliset suihkut. Suihku teki kyllä hyvää, edellinen kerta olikin ollut kylpylässä. Samalla tapahtuikin suorastaan ihme: Jarno vaihtoi paidan ensimmäisen kerran koko reissun aikana.
Jatkoimme matkaa kohti Torinoa. Kävimme kaupassa matkalla. Kassalle jonotettiin yhdessä rivissä, missä kuulutus ohjasi vapautuvalle kassalle. Meillä oli ”Kassa numero otto”. Ostimme parmesaania ja focacciaa iltapalaksi.
Yöpaikan löytyminen ei ollutkaan sitten taaskaan aivan yksinkertaista. Katselimme parkkeja vaellusreittien läheisyydestä. Yksi löytyi, mutta sielläkin luki, että yöparkkeeraus on kielletty. Onneksi löysimme paikan vähän ylempää, mihin uskalsimme jäädä yöksi. Söimme iltapalaa ja joimme teetä. Kieltämättä kyllä aina vähän jännitti millainen yö olisi tulossa, kylmä kai ainakin.
Hyvää huomenta Italia! Joulukuun ensimmäinen päivä alkoi pakkassäässä. Jarno lähti aamulenkille, minä olin palellut hieman yöllä ja vedin ahneesti kaikki peitot päälle jääden sänkyyn. Unta en enää saanut, mutta tulipahan makoiltua. Oli sen verran kylmä, ettei aamukahvin keitto kylmässä autossa kiinnostanut, joten jatkoimme matkaa.
Tänään oli tarkoitus mennä Torinon vanhaan kaupunkiin. Ison ostoskeskuksen pihassa söimme aamupalan. Aurinko oli noussut vuorten yli ja lämmitti autoa ihanasti. Aurinkoa olin totisesti kaivannut.
Taas saimme osaksemme silkkaa uteliaisuutta, kun vanha pariskunta oli vastapäisessä autossa. Rouva oli kunnon Mamma, joka meni suoraan autoon istumaan, kun mies täytti peräkonttia huolellisesti. Mamman katse ei irronnut meistä kai hetkeksikään. Kun mies sai tavarat ja itsensä autoon, alkoi selvästi neuvottelu mistä mahdamme olla. Taaskaan sitä ei voinut edestä tietää, joten he kiersivät varta vasten autolla taaksemme nähdäkseen FIN-tarran. Tämä uteliaisuus vaikutti kuitenkin hyvin hyväntahtoiselta.
Suuntasimme Torinon laitakaupungille parkkiin, johon sai meidän Ellillämme ajaa. Löysimmekin ihan hyvän parkin läheltä vanhaa kaupunkia.
Jarnon lyhennetty työpäivä sai arjen tuntumaan lomalta. Kävelimme sillan yli kaupunkiin, kiertelimme katuja, katselimme ihmisiä ja liikkeiden näyteikkunoita. Eräässä kohdassa oli paljon nuorehkoja ihmisiä syömässä. Toisilla oli eväät, toiset istuivat kahviloissa ja ravintoloissa. Näimme mainoksen käynnissä olevista elokuvajuhlista ja mietimme heidän olevan osallisena siihen.
Aikamme kierrettyämme pysähdyimme syömään pizzapikaravintolaan. Seinältä sai valita eri menuja ja valitsimme pizzan, ranskikset ja juoman. Ravintolassa puhuttiin hyvin englantia. Istuimme ulkona syömässä, koska lämpötila oli noin 10 astetta. Ruoka oli hyvää, vaikka olikin kyse pikaruokapaikasta.
Taas kiertelimme katuja ja lähdimme suuntaamaan takaisin autolle. Matkalla otimme kahvin ja täytetyn croisantin. Jarnon tilaama kahvi olikin espresso, ja meitä huvitti tilkka pahvimukin pohjalla. Vahvan makunsa ansiosta se oli kuitenkin ihan riittoisa.
Jatkoimme autolle päästyämme kohti Savonaa. Päätimme mennä valtatietä tietullista huolimatta. Se oli hyvä ratkaisu. Loppumatka vuoriston läpi meni leppoisammin isolla tiellä, kuin mitä Italiaan saapuminen kapeaa vuoristotietä pitkin. Tietulli oli 13,50 €, mikä oli pieni hinta säästyneistä hermoista.
Saavuimme Savonaan ja kohta edessä näkyikin jo Välimeri. Palmuja kasvoi rannalla, kun kiemurtelimme rantakatua pitkin. Ajoimme Genovaan päin ja etsimme taas yöpaikkaa. Löysimme käännöspaikan, jossa oli rekka parkissa ja päätimme jäädä siihen yöksi. Ulkona oli lämmintä +13 ja selvästi yöstä oli tulossa myös edellisiä öitä lämpimämpi. Söimme juustoa, focacciaa ja viiniä iltapalaksi. Jarno luki minulle joulukalenteriksi Muumipeikon Taikatalvea. Minulla oli hyvä olla, vaikka sainkin jännän pääkivun. Ehkä jännitys laukesi. Täällä sitä ollaan merenrannalla palmujen alla. Ja mikä parasta, päivän pituus on lähes 11 tuntia!
Yö käännöspaikalla oli jälleen hyvä. Ulkona oli lämmintä 9 astetta. Jarno koitti käydä aamulenkllä, mutta tuli melko pian takaisin. Kaikki rantaan vievät tiet oli teljetty kalterein, eikä merenrannalle päässyt.
Päätimme lähteä kohti Genovaa ennen aamukahvia. Vilkkaassa liikenteessä oli vain pakko mennä virrassa. Maisemat olivat upeat, kallion reunalla kiemurteleva tie vilautteli välillä välimerta, välillä palmuisia rinteitä taloineen. Aivan kuin elokuu olisi tullut takaisin.
Ajoimme kaupan yläparkkiin ja vaikka maisemat eivät olleet siellä parhaat, niin siinä oli kohtalaisen rauhallista tehdä aamupala. Jarno teki töitä ja minä taas kirjoittelin. Jossain välin otimme suunnaksi Genovan Ikean, sinne olisi helppo suunnistaa ja silloin emme ajelisi kielletyllä alueella Ellillämme. Ikeaan ajo ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Mapsissa kaikki voi näyttää helpolta, mutta liikenteessä jossa Fiatit ja Vespat tunkevat aggressiivisesti joka välistä, pakottaa tekemään nopeita ja liian nopeita ratkaisuja.
Kohta päädyimme keskusta-alueelle ja verenpaineet olivat molemmilla korkeuksissa. Pääsimme onneksi Ikealle ja saimme auton parkkiin pulujen piiritettäväksi. Jarno hoiteli töitä, minä neuloin ja harmittelin reissussa hieman räjähtänyttä autoamme. Onneksi keli oli lämmin ja kaikki kuivui, vaikkei auto ollut edes käynnissä. Yllättävän kuivana kaikki oli säilynyt. En tiedä oliko ostamallani kosteuden poistajalla osuutta asiaan.
Kävimme Ikeassa, vessassa lähinnä, mutta harkitsimme myös lounaan syöntiä siellä. Listalla näkyi ruotsalaiset lihapullat, mutta oli myös muuta kuten pasta bolognese ja calzoneja. Hodareitakin oli saatavilla. Päätimme kuitenkin syödä autossa leipää.
Matkalla kohti Pisaa maisema oli meren tuntumassa ihanan kesäinen. Talojen läheisyydessä oli oliivipuupuutarhoja ja talojen kaiteilla oli atsaleijoja.
Vuoristoon noustessa tuli kerralla syksy. Lehdet olivat tippuneet puista ja rinteissä kasvoi pitkiä konkelo- mäntyjä, kuin afrikkalaisia savannipuita. Tietulliton reitti olisi kestänyt 5 tuntia ja tietullilla 2 tuntia. Sen säästi jo polttoaineessa.
Pääsimme taas merenrannalle. Ajelimme vähemmän turistisoitujen katujen läpi, mutta heti rantakadulle päästyämme oli koko ranta 30 km matkalta vieri vieressä suljettuja rantapaikkoja ja ravintoloita täynnä. Se viesti vain siitä, että totisesti sesonki on nyt ohi ja turismin kulta-aikana täällä on oltava valtavasti porukkaa, että tuo kaikki kannattaa pitää yllä.
Saimme auton parkkiin ja lähdimme rannalle pesemään astioita. Ei niin helppoa, ainakaan kuivin jaloin. Aalto pyöräytti hiekkaa veden sekaan, eikä tiskaus saanut aikaan ihan täydellistä lopputulosta, mutta oli se rannalla pyöriminen ihan hauskaa. Siellä oli kyllä kaunista. Meri oli pyörittänyt rantaan kuin huovutettuja palluroita, mitähän ne olivat? Ne ainakin näyttivät hauskalta.
Tiskin jälkeen lähdimme etsimään kauppa ja eksyksissä pyörittiin jälleen. Jarnolla hermostutti jo tosissaan, kun vihdoin saimme auton kaupan parkkiin McDonaldsin viereen. Onneksi kaupassa oli puhtaimmat vessat, missä olimme saaneet käydä koko reissumme aikana. Kauppa oli myös siisti ja siellä oli paljon herkkuja tarjolla. Italialaisia jouluherkkuja, Panettoneja, oli valtavasti erilaisia. Näimme myös hienon pistaasiversion ja sellainen houkutteli ehkä ostaakin.
Päätimme lähteä etsimään yöpaikkaa lähistöltä. Ajoimme viereisen rautakaupan pihan läpi ja totesimme, että siinähän voisi ihan hyvin nukkua. Jäimme parkkiin, kunnes kohta päätin, että lähdemme tarkistamaan lähellä olleen pesulan, joka lupasi Googlen mukaan olla avoinna 23 saakka. Muutaman lisämutkan kautta löysimme pesulan ja selkeiden ohjeiden ansiosta saimmekin pyykit koneeseen. 40 minuutin ohjelma 60 asteessa maksoi 4,50 €, eli ihan edullista. Koneessa oli itsessään pesuaine. Minä neuloin odotellessa, Jarno käsitteli kuvia ja teki kyykkyjä pitkän istumisen vastapainoksi.
Pesuaineen tuoksu täytti tilan, sellainen ihana puhtaan pyykin tuoksu. Laitoimme vaatteet kuivausrumpuun, 10 minuuttia maksoi 1,50 €. Vaatteet ja tahmainen matto pyörivät rummussa edes takaisin. Tuvalla kävi yksi mies, joka toi Ikea-kassissa märät pyykit rumpuun ja laittoi ne pyörimään 30 minuutiksi. Kun minuutti oli jäljellä, sanoin Jarnolle, että ajattele, jos se olisikin sekunnilleen ohjelman päättyessä paikalla ja pam, sieltä mies tuli hakemaan vaatteensa viikaten ne siististi suoraan kassiin.
Me ostimme kuivausta vielä toisen 10 minuuttia, että autoon tulisi mahdollisimman vähän kosteutta. Pyykki oli niin raikasta ja lämmintä, että olin kuin taivaassa niitä autoon kantaessani.
Rautakaupan parkissa sain laittaa puhtaan yöpuvun päälle ja käpertyä kuuntelemaan Taikatalvea. Nukahdin melko pian, kunnes heräsin auton ääneen. Jarno oli jo hetken seurannut parkkipaikalla rinkiä ajavaa autoa. Todennäköisesti kyseessä oli kuitenkin vain harmittomasta ajoharjoittelusta, koska kytkin aiheutti valtavasti hankaluuksia.
Sitten heräsinkin seuraavan kerran vasta aamulla.
Tarina jatkuu seuraavassa osassa!